Tampereen yliopisto ansaitsi opiskelijoidensa antamien suositusten runsauden myötä top-3-sijoitukseen oikeuttavan sijoituksen Nopat.me-yliopistovertailussamme.
Täten on kivasti valinnanvaraa yhden ja viiden opintopisteen kurssien väliltä. Yrittäjyyspöhinääkin on tarjolla, joskin erikoisesti ainoastaan Tampereen opiskelijoiden ulottuvilla. Muuallahan vastaava keskittymä kursseja olisi nykyajan standardein kaikille avoinna. Ehkä jonain päivänä.
Onko oikea lyhenne TAU vai TUNI taas on puhuttanut Jodelissa. Oikea vastaus lie, että ketään ei Tampereen ulkopuolella kiinnosta. Mutta esimerkiksi HUBS-opinnot kai järjestetään TUNI-liitännän alla niin siinä mielessä se kuulostaa loogisemmalta kuin pelkkä TAU.
Yliopistokohtaisempien kurssien ohella voi toki valita ja hyväksilukea helppoja valtakunnallisia verkko-opintopisteitä tutkintoonsa. Valtakunnalliset kurssit järjestetään yleisesti verkkototeutuksina ympäri vuoden Massive Open Online Course-periaatteella, joten voit suorittaa niitä oman aikataulusi ehdoilla.
Kuluttajatutkimukseen voi osallistua Nielsen IQ HomeScan FI-sovelluksella. Palkinnoksi saa haluamiaan lahjakortteja.
Nielsen IQ HomeScan FIKuluttajapaneeli järjestää markkinatutkimuksia, joihin vastaamalla ansaitsee palkkiona rahaa tai halutessaan lahjakortteja.
Kuluttajapaneeli.fiHelpot Nopat.fi sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.
Matemaattis-looginen.
Tampereen ammatillisen opettajakorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteistyönä.
Matemaattis-looginen.
Korkeakoulujen helpoimmat kurssit.
MOOC-verkkokurssitHelsingin yliopistoAaltoTUNITurun yliopistoJyväskylän yliopistoUEFLUTVaasan yliopistoOulun yliopistoLapin yliopistoAMKLukioVaikeimmatMenneetNoppaniHelpoista nopista on parempi kuulla ennemmin kuin myöhemmin. Puuttuvat opintopisteet olisi helppo opiskella milloin vaan.
Nopat.me on nyt Helpot Nopat.fi