Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden helpoimmiksi kokemat nopat koostuvat vaihtoehtoisesti joko raskaammista opintopistepaketeista tai pienimuotoisemmista kursseista.
Yliopistokohtaisesti Itä-Suomen yliopisto erottuu siinä, että yhden opintopisteen kursseissa saanee kurssin suorittamisen vastineeksi jo verrattain kattavan perustietopohjan kyseessä olevaan ilmiöön.
Eikä siis pelkästään lähinnä sitä iloa, että on taas opintopisteitä suorittanut vaikkei opinnoistaan enää siitä eteenpäin erityisemmin muistaisikaan. Edes mistä oli suunnilleen puhe.
Yliopistokohtaisempien kurssien ohella voi toki valita ja hyväksilukea helppoja valtakunnallisia verkko-opintopisteitä tutkintoonsa. Valtakunnalliset kurssit järjestetään yleisesti verkkototeutuksina ympäri vuoden Massive Open Online Course-periaatteella, joten voit suorittaa niitä oman aikataulusi ehdoilla.
Monivalinta.
Oppimistehtävät.
Ansaitse rahaa tai lahjakortteja vastaamalla Mielipidemaailman kuluttajatutkimuksiin.
Mielipidemaailma.fiHelpot Nopat.fi sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.
Kaikille avoimen ja ilmaisen verkkokurssin käsitettä tykätään taas hämärtää, kun muualla opiskelevien täytyy maksaa suoritusmerkinnästä ja opintopisteistä näissä muka-MOOCeissa. UEF:n opiskelijoille ilmaiset opintopisteet kelpaavat toki.
Osa vaikuttaisi olevan myös Turun yliopiston tarjoamia, joten helppouden määrittelyn osalta voi hyödyntää myös UTU-osion suosituksia.
Monitoimijaisen lapsi- ja perhepalveluosaamisen perusteet, lastensuojelun perusteet ja koulu lasten hyvinvointiympäristönä ovat esimerkiksi tuttuja helppojen opintopisteiden kursseja.
Korkeakoulujen helpoimmat kurssit.
MOOC-verkkokurssitHelsingin yliopistoAaltoTUNITurun yliopistoJyväskylän yliopistoUEFLUTVaasan yliopistoOulun yliopistoLapin yliopistoAMKLukioVaikeimmatMenneetNoppaniIlmaisiin englanninkielisiin nettikursseihin keskittyvä Free MOOCs toimii englanninkielisenä Helpot Nopat.fi-sisarsivustona. Valikoima on hahmoteltu teemoittain helppouden ohella. Uutuutena ovat ilmaiset, ei-opintopisteelliset nettikurssit.
FreeMOOCs.com