Suomen korkeakouluopiskelijoiden suositukset helpoiksi nopiksi eli helpoiksi opintopisteiksi on eri Helpot Nopat.fi-kategorioissa koottu niin valtakunnallisiksi, tutkintosi vapaasti valittaviin opintoihin hyväksiluettavissa oleviksi, yleisesti ympäri vuoden pyöriviksi MOOC-kursseiksi kuin myös yliopistokohtaisemmiksi helpoiksi opinnoiksi.
Arvio kurssien helppoudesta perustuu opiskelijoiden antamiin suosituksiin Jodelissa, Instagramissa ja TikTokissa eri puolilla Suomea. Sivuston kautta tulleiden suositusten ohella.
Samalla esiin tulee myös ilmaisten ja kaikille avointen yliopistokurssien uusimmat toteutukset, joita voi kuka vaan kokeilla ilmaiseksi esimerkiksi mielenkiinnosta mahdollisimman vaivattomaksi ja nopeaksi suunnitellun opiskelun tulevaisuuteen laajan sekä ajankohtaisen tarjonnan kautta.
MOOC-kurssit soveltuvat myös tutustumiskursseiksi yliopisto-opintoihin lukiolaisille ja yliopistossa opiskelusta kiinnostuneille.
Helppoja opintopisteitä suorittamalla voi myös täyttää Kelan vuosittaisen opintotukiseurannan vaatimukset.
Tietoisuuden helpoista nopista lisääminen, jotta uusia, opiskelijoita hyödyttäviä kursseja löytyisi lisää on sivuston keskeisempiä tavoitteita. Helppokäyttöisyyden ja kattavuuden ohella.
Kaikille avoimista ja ilmaisista MOOC-verkkokursseista suosittelisin aloittamaan oman noppamatkansa. Ne ovat yleisesti ottaen kaikista helpoimpia, nopeimpia ja joustavimpia noppia suoritettavaksi.
Helpot Nopat-osioissa on kirjoituksiani noppiin ja Nopat.me-sivustoon liittyen. Kuinka helppojen opintopisteiden kursseja esimerkiksi muodostuivat nettisivustoksi.
Sekä millaisia ulottuvuuksia helpoilla nopilla on ollut niin nettisivun teon kautta koettuna kuin myös laajemmalta vaikutukseltaan tiedon lisääntyessä opiskelumaailmassa.
Lisäksi sivustolla on opiskeluun ja opiskeluelämään liittyvää hyötytietoa.
Tätäkin sivustoa pyörittävät jänikset.