Helpoimmat CampusOnline AMK-verkkokurssit

Ammattikorkeakoulujen helppojen opintopisteiden tarjonnan osalta tiedonkeruu on ollut melko harvojen opiskelijalähteiden varassa. Mutta tärkein eli mistä niitä kursseja löytää lisääkin testattavaksi välittyi. Eli yhdeltä keskitetyltä verkkoalustalta ainakin eli CampusOnlinesta.

 AMK-verkkokurssit aiheiltaan eivät sinällään erotu varsinaisista helpoista yliopisto-opintopisteistä. Ainakaan vaativuudeltaan esimerkiksi 1-3 helpon opintopisteen kurssien vertailussa. Teemoissakin tässä otannassa nousee sama internet-ajan ja sosiaali- sekä terveysopintojen kurssien käymisen mahdollisuus kuin valtakunnallisissa.

Lukijavihjeenä tuli suositus Kajaanin ammattikorkeakoulun Edukamu-kurssista. Eli on olemassa ammattikorkeakoulujen itsensäkin operoimia oppimisalustoja.

Kurssisuositusten lukumäärä on myös kasvanut kävijävihjeiden myötä. Aiemmin ei ollut AMK-suositusten jakamisen kulttuuria oikein, eikä sen myötä paljoakaan tietoa, mitä jakaa. Mutta nyt on löytynyt alkutilanteeseen nähden jo kolminkertainen määrä helppoja AMK-nettikursseja.

CampusOnlinen haittapuolena on kuitenkin, että kurssitarjonta elää huomattavasti MOOCeja enemmän. Kaikille avoimet ja ilmaiset MOOCit ovat vertailussa suunniteltu lähtökohtaisesti jatkumaan ainaisuuteen. MOOCeistakin saa ammattikorkeakoulututkintonsa vapaasti valittaviin opintoihin sekä KELAlle kelpaavia opintopisteitä.

Helpoimmat kaikille avoimet ja ilmaiset mooc-nettikurssitHYAAltoTUNIUTUJYUUEFUwasaLUTOYLYVaikeimmatMenneetAMKLukioNoppani

Ammattikorkeakoulu

 1 op

Ilmastonmuutoksen perusteet

Perusymmärrys ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja ratkaisuista ilmastonmuutoksen hillintään

CampusOnline 

 1 op

Etiikkaa sosiaali- ja terveyspalveluissa

Etiikka ja digitalisaatio sosiaali- ja terveysalalla

CampusOnline 

 1 op

Ilmastonmuutoksen perusteet

Ilmastonmuutos ilmiönä

Edukamu 

 2 op

Practical AI

Perehdytys tekoälystä kaikille

Edukamu 

 2 op

Ruokahävikki

Ymmärrys ruokahävikistä

CampusOnline 

 2 op

Metsäkasvit

Opi tunnistamaan metsäkasvit

CampusOnline 

 2 op

Dialogisuus ja tunteet työssä

Vuorovaikutus- ja palautetaidot

CampusOnline 

lahjakortteja sovelluksella

Kuluttajatutkimukseen voi osallistua Nielsen IQ HomeScan FI-sovelluksella. Palkinnoksi saa haluamiaan lahjakortteja.

Nielsen IQ HomeScan FI

 3 op

Excel-perusteet

Microsoft Excelin peruskäyttö

CampusOnline 

 3 op

Google G Suite Connect

Googlen G-suite-työkalujen käyttö työssä ja opiskelussa

Englanniksi.

CampusOnline 

 3 op

Google G Suite Create

Google G-suite-ympäristö

Englanniksi.

CampusOnline 

 3 op

Digitaidot kunnolla vauhtiin

Opi Office-ohjelmistot kattavasti

CampusOnline 

Osallistu kyselytutkimuksiin

Kuluttajapaneeli järjestää markkinatutkimuksia, joihin vastaamalla ansaitsee palkkiona rahaa tai halutessaan lahjakortteja.

  Kuluttajapaneeli.fi

Helpot Nopat.fi sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.

 5 op

Instagram as a Marketing Tool

Instagramin peruskäyttö markkinoinnissa

Englanniksi.

CampusOnline 

 5 op

TikTok as a Marketing Tool

TikTok ja markkinointi

Englanniksi.

CampusOnline 

 5 op

Sijoitustoiminnan perusteet

Osakesijoittamisen alkeet

CampusOnline 

 5 op

Kansantaloustieteen perusteet

Kansantalouden sekä markkinalähtöisen yhteiskunnan perusteet 

CampusOnline 

 5 op

Sosiaalisen median mahdollisuudet töissä ja vapaa-ajalla

Sosiaalisen median käsitteet ja pelisäännöt työyhteisöissä ja vapaalla

CampusOnline 

 5 op

Turvallinen ja hyvinvoiva kouluyhteisö

Koulun turvallisuutta ja hyvinvointia edistävä toimintakulttuuri

CampusOnline 

 5 op

Lumoava luontomatkailu

Perustiedot luontomatkailusta

CampusOnline 

 5 op

Espanjan alkeet

Alkeisespanjaa arkipäiväisiin tilanteisiin

CampusOnline 

 5 op

Huumetyö

Huumetyö Suomessa

CampusOnline 

 5 op

Kriminaalityö

Tieto rikollisuudesta ja sen ehkäisystä

CampusOnline 

 5 op

Tekoäly tutuksi

Tekoälyn eri osa-alueet käytännössä

CampusOnline 

 5 op

Sosiaalihuollon määrämuotoinen kirjaaminen

Tiedonhallinnan käytännöt ja määrämuotoinen kirjaaminen

CampusOnline 

 5 op

Lähisuhdeväkivalta

Lähisuhdevalta ilmiönä ja ilmenemismuotoina eri elämänvaiheissa

CampusOnline 

 5 op

Google Workspace

Perustietämys Googlen Workspacesta ja sen palveluista

CampusOnline 

 5 op

Turvallisuusjohtamisen ja riskienhallinnan perusteet

Organisaatioiden turvallisuus

CampusOnline 

 5 op

Robotiikka

Robotiikan hahmottaminen

CampusOnline 

 5 op

Hyvinvointipassi

Opiskelijan fyysinen hyvinvointi

Hyvinvointipassi 

CampusOnline 

 6 op

Tietoturvallisuuden perusteet

Tietoturvan peruskäsitteet sekä tärkeimmät tietoturvamenetelmät

CampusOnline 

Helpot Nopat

Korkeakoulujen helpoimmat opintopisteet.

MOOC-nettikurssitHYAaltoTUNIUTUJYUUEFUWASALUTOYLYAMKLukioVaikeimmatMenneetNoppani

Cloud and Cybersecurity

Pilvi- ja kyberturvallisuuskursseja Microsoftilta ja yrityksiltä

En helppoudestaan tiedä, mutta jos aihepiiri kiinnostaa tällaistakin on nyt tarjolla opintopisteiden kera.

Skill.Edukamu 

Practical AI

Tekoälykursseja Microsoftilta sekä yrityksiltä

Opintopisteiden ollessa ECTS-kelpoisia näitä kai voisi suorittaa myös yliopistotutkintoon.

Skill.Edukamu 

CampusOnline

Suomen ammattikorkeakoulujen yhteinen digitaalinen opintotarjontaportaali

CampusOnline 

Kerro Kaverille

Helpoista nopista on parempi kuulla ennemmin kuin myöhemmin. Puuttuvat opintopisteet olisi helppo opiskella milloin vaan.

Nopat.me on nyt Helpot Nopat.fi