Opintopisteet tunteina
Ensimmäinen antamani haastattelu helppojen opintopisteiden tiimoilta ilmestyi Jyväskylän ylioppilaslehdessä. Se oli myös ensimmäinen saamani haastattelupyyntö tuhansia koskettavasta ilmiöstä.
Se antoikin ensi kertaa julkisessa keskustelussa myös muitakin ulottuvuuksia helppojen opintopisteiden ilmiölle.
Samalla kuitenkin se myös ankkuroi mielikuvaa helpoista nopista siihen ajatukseen, että jengi vaan klikkailisi niitä kurssitehtäviä läpi lukematta edes kysymyksiä.
Nopeusennätyksissä AMK-kurssien läpipeluuennätys onkin näissä mietteissä tällä hetkellä jo 20 minuutissa ja yliopistokurssien 30 minuutissa. Tunneista puhuminen
Itselläni on mennyt intensiivisesti opiskellenkin yhtä helppojen noppien kurssia kohden pari päivää, joten en nyt kuitenkaan liikoja yleistäisi mahdollisesti huonosti suunniteltua yksittäistä kurssia koskemaan jokaista helppojen noppien kurssiakaan.
Se ainoa yhdessä illassa suoritettu MOOC-kurssi (oliko somekurssi) koki saman kohtalon kuin tuo mainittu Johdatus palvelumuotoiluun MOOC eli siitä ei enää opintopisteitä saa. Mikä on todella sääli, ettei niitä voinut korjata uuteen uskoon aiheidensa ollessa hyvinkin mielenkiintoisia.
Ihmeellinen onkin se ajatus, ettei yksittäistä kurssi voisi millään tavoin muovata tai korjata, jos siinä on jotain epäkohtia.
Omassa opintopisteseurannassani tuhansien opiskelijakeskusteluiden ja satojen helppojen noppien kurssien seurannassani näitä valuvikaisia kursseja on niin vähän, että helpointa olisi varmaan korjata ne alle kymmenen kurssia.
Enää ei ole esimerkiksi tiedossa yhtään valuvikaista MOOCia, mutta Helsingin yliopistosta on pari kurssia tiedossani, joissa se vetovoimatekijä olisi sellainen hyvin todennäköisesti tahaton suunnitteluvirhe. Lisäksi AMK-kursseissa on väitetysti, mutta täsmentämättömästi vähintään yksi valuvikainen kurssi.
Helppojen noppien kursseja on kuitenkin yli 20 MOOCia, yli 20 AMK-nettikurssia ja kymmeniä yliopistojen omia, joten noiden valuvikojen hyödyntäminenkin menee aika rajatun kohderyhmien mahdollisuudeksi.
Onkin epäreilua kuvata harvojen huonosti suunniteltujen kurssien ongelmallisuutta helppojen noppien keskeisenä antina.
Sivuston ajatusta helpottaa ja tutustuttaa kutakin joustavaan opiskeluun mielenkiintonsa mukaisesti kursseja valiten ei varsinaisesti edistä yksittäisten valuvikaisten kurssien olemassaolo.
Huomattavasti elämyksellimpää kaikille on löytää uusi tapa opiskella mielenkiintoisia ja opettavaisiakin kursseja.
Kenenkään ei siis kannata lukuvuoden lopulla jättää puuttuvien opintopisteiden hankintaa sen oletuksen varaan, että niitä opintopisteitä satelisi aivan niin taianomaista tahtia.
Bolognan prosessi
Bolognan prosessissa eurooppalaisia korkeakoulukurssistandardeja pyritään yhdenmukaistamaan.
Kätevästi se aloitettiin vuonna 1999 eli käytännössä kymmenisen vuotta ennen ensimmäisten kaikille avoimia MOOC-nettikurssien keksimistäkin.
Ylioppilasmedioissa onkin tarrattu aika voimallisesti siihen saavutettuun yhteisymmärrykseen, että käytännössä miltei koko Euroopassakin sellaisenaan ECTS-kelpoinen opintopiste vastaa noin 25-30 tuntia työtä. Riippuen siis keneltä ja missä päin Eurooppaa kysyy. Suomessa se on 27 tuntia yhtä opintopistettä kohden.
Ilokseni asiasta lukiessani huomasin kuitenkin, ettei se 27 tuntiakaan opiskelua ole millään tavoin absoluuttinen määre. Vaan tulkinnanvarainen linjaus, jota saa siis vaikkapa yliopisto tai kurssintekijänsä kaikessa autonomiassaan tulkita parhaaksi näkemällään tavalla.
Olisihan se ollut mielenkiintoinen tavoite saada tuo kaikenkattava, internet-maailman suhteen aika kauan sitten annettu aikaraami täsmäämään käytännössä vaikkapa vasta viime vuosina kuviteltavissa olevien nettikurssien rakenteeseen.
Tai yhteenkään muuhun uuteen tapaan oppia.
54 tuntia yksittäisen viihteeksi tarkoitetun pelinkin pelaamista olisi aikamoinen työsuoritus. 54 tunnin verran 2 opintopisteen kurssin matskuja olisi tietysti hauska nähdä johdantona mielenkiintoisiin aiheisiin, vaikka opiskelun hyötysuhde olisi edelleen sidottu opiskelijan keskittymiskykyyn tunteja vain lisättäessä.
Opintopisteistä tunteina tuli vastaan hauska laskelma. Jos pitäisi sitä ohjeistustuntimäärää huoneentauluna opiskella pitäisi laskutavasta riippuen 8,5-11,6 tuntia joka arkipäivä. Jos tykkää läpi lukuvuoden grindata niin eipä siinä mitään.
Tehtävät
Pelkästään työn määrän lisäämistä nettikursseihin on itse asiassa innovoitukin jo.
Esimerkiksi sosiaalitieteiden 5 opintopisteen keväinen valintakoe-MOOC-kurssi sisältää viikkojen verran viikkotehtäviä. Jos niistä saa pisteitä yli 90-prosenttisesti pääsee varsinaiseen valintakokeeseen.
Tehtävissä voidaan kysyä esimerkiksi, mitä sana videoluennolla kysyttiin monivalintavaihtoehtojen joukosta. Vastausaikaa on siinä tehtävämallissa rajoitettu huomattavasti ja pitää saada miltei kaikki oikein, jotta pääsee ylipäätään valintakoekurssilla.
Viikottaisissa kirjoitustehtävissä taas kirjoitetaan. Palautetta et saa kirjoituksistasi, joten ainoa tavoite onkin siis lähinnä saada tehtävistä viikoittain tarpeeksi pisteitä, jotta pääset kokeeseen.
Olet täysin sidottu kurssin aikatauluihin ne viikot. Et voi valmistautua kovinkaan vapaasti toisiin valintakokeisiin. Perinteisissä valintakokeissa yhä käytettävissä kymmenien sivujen ennakkomateriaaleissa on edelleen usein vielä vaatimus siitä, että ne sisällöt muistettaisiin käytännössä ulkoa.
Vaikken vertailun vuoksi itsekään muista, mitä kaikkea olen tänne sivustolle kirjoittanut, niin valintakoeaineistona se kaikki pitäisi muistaa. Kokeessa, kun voisi olla älyttömiin yksityiskohtaisiin meneviä kohtia, joissa se suurin arvo ei ole tulkinnassa tai ymmärtämisessä vaan tekstin muistiin palauttamisessa.
Meillä on siis edelleen hyvin voimakas perinne ja milteipä ihanne siihen, että asioiden eteen tehtäisiin työtä. Tehtävät ja tentit vailla rakentavaa palautetta ovat silti käytännössä normi kaikessa korkeakouluopiskelussamme.
On paljon helpompaa vain lisätä tuntimääriä ja merkityksetöntä aherrusta kuin tuoda yksilöllistä feedbäckiä opiskeluun. Vaikka kolmen kappaleen verran kriittistä ja rakentavaa palautetta edistäisi sitä opiskelua parhaimmillaan enemmän kuin kymmenet tunnit, joilla ei tavoiteta välttämättä ketään.
Kursseilla voisikin olla vaikka esimerkiksi alaa opiskelleita avustajia, jotka saavat opintopisteitä vaikkapa kymmenien esseiden arvostelusta. Nettikursseihinkin voisi tuoda enemmän sisällön arviointia kuin vain vertaisarvioidusti hyväksytty tai hylätty.
Eli en opiskelijana koe, että opinnoissa olisi puutetta melko merkityksettömistä tehtävistä.
Opiskelin esimerkiksi Talouskurssi-MOOCin avulla talouden perusteita. Ne olivat suhteellisen ymmärrettävästi ja opettavaisesti matskuissaan rajatut. Kurssia en kuitenkaan varsinaisesti suorittanut sillä en kokenut monivalintakysymystensä käsittelevän varsinaisesti niitä materiaaleja.
Tehtävänsä eivät olleet totutun opettavaisia tai sidoksissa kurssimatskuihin, kuten MOOCeissa yleensä. Vaan ne hakivat käytännössä taloustiedon perusoppikirjojen ja -kurssien sisältöjen jo aika yksityiskohtaisista piirteistä monivalintojaan.
En koe siis, että niistä tehtävistä olisi oppinut mitään esimerkiksi kauppatieteen lukion taloustiedon kirjoihin pohtautuvassa valintakokeessa hyödyttävää tai mitään mikä avaisi ja vaatisi soveltamaan niitä kurssimateriaaleja.
Jos ensikokemukseni MOOCeista olisi ollut turhien täytetehtävien sävyttämä voisin yleistää sen muidenkin vastaavien nettikurssien ominaisuudeksi.
Muistuttaisinkin tähän väliin, että helpot nopat-ilmiönä keskittyy vapaasti valittaviin opintoihin.
Eli en esimerkiksi erään haastateltavan puheesta kokonaisuuksista tunnistanut opiskelijalle harvinaista etua eli mahdollisuutta opiskella ylipäätään erilaisia kursseja mielenkiintonsa mukaan. Yksittäisen nettikurssin epäonnistumisten lailla on aivan mahdollista, että opinahjossasi olisi tarjolla vain huonosti toteutettu kokonaisuus jostakin aiheesta.
Huonoja kursseja voisi aivan samoin teoin vinkata sivustollisen kuin helppoja noppia, kun samat asiat olisi pelkkänä itseopiskelunakin huomattavasti tehokkaampi usein opetella.
Sekin on kuitenkin hyvin yksilökohtaista, mitä kulloinkin kaipaa. Olen itse viehtynyt vanhan ajan luentokursseihin, joissa se luentoon keskittyminen on ainoa asia, mitä tunnilla tehdään. Esseellä sitten todistetaan oppimistulos.
Sekin on kuitenkin hyvin yksilökohtaista, mitä kulloinkin kaipaa. Olen itse viehtynyt vanhan ajan luentokursseihin, joissa se luentoon keskittyminen on ainoa asia, mitä tunnilla tehdään. Esseellä sitten todistetaan oppimistulos.
Tuollaisia puhtaasti luennointiin keskittyviä kursseja on sitten maailmallakin esimerkiksi Yalen toimesta videoitu kaikkien katsottavaksi.
Meilläkin on joitakin, mutta niissä on usein se opetuksen kokonaisuus unohtunut eli mitään sen ihmeellisempää tietosisältöä ei tunteihinsa mahdu.
Opintopisteitä videoluentokursseista ei nykyisellään saa, mutta olisihan sellaisiakin mielenkiintoista suorittaa. Kaipa niissäkin piilee vaarana, ettei opiskelijaansa yhtään kiinnostaisi niidenkään sisällöt vaan pelkät opintopisteet.
Tosin eipä kurssien luennoilla kai nykyiselläänkään aina ole pakko käydä tai kirjatentteihin lukea sivuakaan, jotta tentin pääsee läpi ja saa ilmaisia nettikurssejakin enemmän opintopisteitä.
Jos opiskelun vapaudessa ei näe mitään mielenkiintoista itsessään on meillä oppimisjärjestelmässä kenties huomattavasti suurempiakin valuvikoja kuin yksittäinen huonosti toteutettu nettikurssi kymmenistä.
Ensihaastattelu
Alla pääsee myös kysymys- ja vastausmallilla lukemaan haastattelukysymyksiin antamiani vastauksia behind the scenes -hengessä niiltä osin, mitä ei jutun lainauksiin mahtunut ja joissa on kuitenkin opintopisteisiin liittyen asiaakin.
Ilmiö tulikin ensi kertaa mediassa julki ja käsittelyyn sen ansaitsemassa näkökulmien moninaisuudessa. Helppojen noppien lumo opiskelijoiden parissa avautuneekin parhaiten asettautumalla erilaisiin opiskelijanäkökulmiin.
Harmittavasti vaan yliopistomedioiden juttujen pituutta rajaa aika tehokkaasti fyysisen printin vaateet, joten paljon sanomatta jää, kun haastateltaviakin on useita.
Sain kuitenkin luvan hyödyntää noita vastauksiani tässä yhteydessä, joten ehkä se antaa samalla myös jonkinlaista kuvaa siitä, millaista on olla haastattelussa.
Millainen prosessi sivuston pystyttäminen oli?
Tekeminen oli suhteellisen helppoa. Kokeilujen kautta oppii mikä toimii ja mikä ei. Sivuston ulkonäön ja käytettävyyden suhteen olin ensimmäisen nettisivuprojektini hyvistä osista jo oppinut osin hahmottamaan, millainen olisi ainakin omien ihanteideni mukainen nettisivupohja.
Haastavinta oli, että nettisivua pitää melko valmiiksi asti, jotta näkee muotoutuuko se sisällöllisesti riittävän antoisaksi.
Lönnrotmainen helppojen noppien suositusten kerääminen yhteen suomenkielisestä internetistä oli siltä osin helppoa, että muutamalla yliopistopaikkakunnista oli jo aktiivinen helppojen noppien suosittelun perinne opiskelijakeskusteluissa.
Mitä halusinkin nettisivun avulla yrittää levittää muidenkin yliopistojen opiskelijoille sekä ammattikorkeakouluihin, joissa ei ollut vastaavaa kulttuuria vielä tuolloin. Sen lisäksi, että itseänikin kiinnosti erityisesti mitä kaikkia ilmaisia nettikursseja Suomessa on tarjolla.
Sivustolla on esitteillä laaja valikoima kursseja, joissa opintopistemäärä ja varsinainen työmäärä eivät kohtaa — eli helppoja opintopisteitä.
Mitä itse luulet syiksi siihen, että yliopistot eivät puutu ylihelppoihin ja -nopeisiin kursseihin?
Olisin tässä kohtaa eri mieltä siitä, että nimen omaan superhelppoja kursseja olisi edes tarjolla enemmän kuin pari.
Opiskelijakeskustelua netissä seuraamalla en ainakaan tunnista kuin kaksi Helsingin yliopiston kaksi 5 opintopisteen ei-nettikurssia, joissa se viehätys olisi siinä, että niissä on esimerkiksi monivalintatoteutus epäonnistunut niin pahasti, että sen pystyy suorittamaan ennätysajassa, mikä lie muutama tunti.
Seinäjoen AMK:ssa löydettiin lisäksi taannoin rehtorin valvonnassa 5 opintopisteen AMK-nettikurssi, jonka pystyy epäonnistuneen monivalintatoteutuksen ansiosta klikkailemaan halutessaan nopeasti läpi.
Koska AMK-nettikurssit eivät ole kaikille avoimia ja pysyväluonteisia, en pysty sanomaan onko AMK-puolella vastaavia huonoja toteutuksia enemmänkin. Yksittäisen nettikurssin monivalintatoteutus olisi kuitenkin verrattain helposti korjattavissa, joten hieman ihmetyttää, miksi korjaustoimet eivät ole olleet edes mahdollisuutena esillä.
Helppojen noppien kurssien kaikista ihanteellisemmaksi ja joustavammaksi muodoksi lasken kuitenkin lähinnä kaikille ilmaiset ja MOOC-nettikurssit, mitkä ovat 24/7 opiskeltavissa ja joista saa vapaasti valittaviin opintoihinsa opintopisteet.
MOOCit ovat siis yleensä noin 2 opintopisteen nettikursseja, joissa on esimerkiksi 7-8 osiota tehtävineen, joissa on monivalintaa ja vertaisarvioituja kirjoitustehtäviä. Aineistot vaihtelevat teksteistä videoihin. Kurssin tehtävistä on saatava esimerkiksi 80 prosenttia oikein ja kaikki vertaisarvioidut hyväksytyksi, joten siitäkin syystä on tärkeää erotella harvinaiset superhelpot epäonnistuneet kurssit MOOC-nettikursseista, joissa on opiskeltavaakin.
MOOC-kursseja voi suorittaa oman aikataulunsa mukaisesti, joten suorittamiseen kuluva aika on pelkkää opiskelua ilman perinteisempien kurssien ilmoittautumis- ja aikataulurajoitteita. 2 opintopisteen MOOC-nettikurssin suorittaminen intensiivisesti opiskellen vie noin 2-3 päivää parhaimmillaan.
Opiskelijanäkökulmasta ne tuovat siis opintopisteongelmiin paljon joustavamman ratkaisun kuin vaikkapa aikataulutetut salitentit.
En koe, että 2 opintopisteen MOOC-kurssien verrattain intensiivinen opiskelu eli tuntien käyttäminen keskimäärin parin päivän ajan yhden kurssin suorittamiseen olisi ollenkaan epäsuhdassa opintopisteisiinsä nähden ajallisesti tai työmäärän osalta.
Eikä MOOCeja kukaan olekaan tiettävästi kritisoinutkaan tältä osin vaan kritiikki on AMK-rehtorienkin taholta kohdistunut käsittääkseni AMK-nettikursseihin.
Kaikista tunnetuin helppojen noppien nettikurssi taas lie Elements of AI MOOC, jonka on eri kansainvälisinä versioina suorittanut yli miljoona ihmistä. Elements of AI:n voi ironisesti suorittaa myös melko helposti hylättynä, jossei ole riittävää matemaattista osaamispohjaa, eikä saa riittävästi monivalinnoista oikein.
Yliopistoissa on tiettävästi joskus myös ollut sellainen ajatus kuin akateeminen vapaus valloillaan. Olisikin erikoista, jos vapaasti valittavien opintojen kursseja ryhdyttäisiin sääntelemään, eikä luotettaisi siihen, että kurssintekijöillä olisi ammattietiikkaa jo lähtökohtaisesti sen verran, että heillekin olisi tärkeää saada aikaan laadukas opiskelukokonaisuus.
Jos sinun pitäisi valita kolme “helppojen noppien” kurssia, joita suosittelet suoritettavaksi, mitkä ne ovat ja miksi?
Sivuston kautta olen yrittänyt ensisijaisesti viestiä MOOC-nettikurssien joustavuuden ilosanomaa. Esimerkiksi jokainen korkeakoulukohtainen osio suosittelee aloittamaan niistä noppaodysseiansa. Mikä sitten on kullekin helppoa tai vaivatonta on myös hyvin subjektiivista.
MOOC-osio onkin helppojen noppien väkevin anti siltä osin, että voi hyvin vapaasti mielenkiintonsa perusteella valita johdantokurssin vaikkapa tiedelukutaidosta, taloustiedon perusteista, tekoälystä tai ympäristöstä.
Sivusto yrittääkin kannustaa valitsemaan kursseja ensisijaisesti mielenkiinnon mukaan. Aikakin kuluu nopeammin, kun on kivaa.
Hirveää vertailussa olisi, jos sivuston sanoma olisi, että suorita juuri nämä tietyt 5-10 kurssia, jotta saat opintopisteet. Eikä uusilla näkökulmilla eri ilmiöihin olisi vetovoimaa itsessään.
Kivalla sisällöllä ja hyvin toteutetulla, käytännöllisellä kurssipohjalla on jo arvoa itsessään.
Jos vertailukohta on vaikkapa 30-osainen parin tunnin luentosarja tai 800-sivuinen kirjatentti, joissa tietoa ennemminkin vyörytetään kuin koitetaan pilkkoa helposti opiskeltaviin osiin, niin kurssien muodon hahmottelussa MOOC-nettikursseista olisi ammennettavissa myös perinteisimpien toteutuksien puolella.
Aika harvassa ovat myös perinteisemmät kurssit, joilla saisi hyödyllistä palautetta vaikkapa kirjoitustehtävistään tai tenttivastauksistaan, joten opiskelijoiden vertaisarviointikin sisältää mahdollisuuksia.
Onko jokin yliopisto (tai peräti tietty tiedekunta) yliedustettuna helppojen noppien tarjonnassa?
Joissain yliopistoissa voi olla 30-40 kurssia, jotka on mainittu helppojen noppien kursseina opiskelijakeskusteluperinteessä.
Helppous ja kurssitoteutuksen vaivattomuus on kuitenkin niin subjektiivista, että yliopistokohtaisissa helpoissa nopissa enemmistö kursseista on nähdäkseni lähinnä melko perinteisiä kurssitoteutuksia, joissa ei ole kuitenkaan ylilyöntejä rasittavuuden suhteen.
Joitakin perinteessä suositeltuja kursseja on joutunut myös karsimaan ennen tai jälkeen vastalauseiden, kun kurssitoteutuksensa on ollut pikemminkin vaikeimman kautta suoritettavissa. Helpot nopat käsitteenä onkin melko liikkuva, jos se joillekin tarkoittaa vaikkapa seitsemän sivun esseetä muutaman muun tehtävän ohella.
Arkisempien kurssien lisäksi on sellaisia kivalta kuulostavia, elämyksellisempiä kursseja, kuten vaikkapa Hulluna huovutukseen, jota ei valitettavasti enää kai järjestetä. Olen siihen tyytyväinen, että kaikista yliopistoistamme on löytynyt vastaavia kivoja kursseja, jotka tarjoavat iloakin opiskeluarkeen.
Helppojen noppien perinteessä liikkuu kuitenkin kymmeniä nettikursseja ja yli sata perinteisempää kurssia eri yliopistoista, joten superhelppojen noppien kurssien ongelmallisuus kaipaa mittakaavaa.
Superhelppoja kursseja on tällä hetkellä on yksi tai useampi AMK-nettikurssi, joista opiskelijat eivät tiedä tai keskustele sekä kaksi Helsingin yliopiston perinteisempää kurssia. Lisäksi aiemmin oli yksi iltapäivässä suoritettavissa ollut MOOC-kurssi, mutta se otettiin muutamaksi kuukaudeksi tauolle ja korjattiin toteutus.
Eli se ei ole aivan ennenkuulumatonta, että kurssia kehitettäisiin palautteen perusteella vastaamaan tarkoitustaan ja olemaan linjassa muiden MOOC-kurssien suoritusten kanssa. Silti sekin kurssi on nykymuodossaankin helppojen noppien kurssina tunnettu, joten ennemminkin suorittamisen joustavuus ja yksinkertainen tehtäväkurssimuoto yhdistää helppojen noppien MOOCeja kuin että pitäisi ennen kaikkea saada häikäilemättömän helpolla opintopisteitä.
AMK-kursseissa on vertailussa vielä se erikoisuus, että niiden tarjonta ei ole samanlainen kuin MOOCeissa eli käytännössä pysyväluonteinen. Vaan valikoima vaihtelee lukuvuoden sisällä. Mikä estää aika tehokkaasti sen, että yksittäisistä kursseista sana edes ehtisi leviämään.
Ennemminkin ne erot opiskelijalle avoimien helppojen noppien kurssien määrässä tulevat siitä, että esimerkiksi osa helppojen noppien nettikursseista on tarjolla vain tiettyjen yliopistojen opiskelijoille. Jolloin osalle on enemmän valikoimaa esimerkiksi sote-aiheissa tai liiketaloudessa.
Nettikurssien kohderyhmän rajaamisen hyötyä korkeakouluttain en ymmärrä aivan internet-aikana, mutta onneksi on sentään tarjolla hyvä määrä valtakunnallisia MOOCejakin kaikille.
Onko palautetta tullut korkeakouluilta (SeAMKin rehtorin blogin ohella)?
Yksittäisten opetushenkilökuntaan kuuluvien toimesta on kiitelty jouston lisäämisestä vapaavalintaisiin opintoihin. Joku oli Turun yliopistolla ystävällisesti laittanut ATK-luokan seinälle tiedonannon sivustosta. Niin se oli kivaa ja huomaavaista, kun ennakkoon ei osaa ollenkaan arvata, mikä on vastaanotto tai onko tästäkään touhusta kellekään hyötyä.
Mutta yliopistohenkilöstön puolesta en muista, että ketään olisi sen suuremmin liikuttanut helpot nopat ilmiönä tai nettisivuna.
Olin jopa yllättänyt, että osa virallisempaa tahoa edustavista uskaltaa vastata jänishahmolle vaikkapa Twitterissä asiasta puhuttaessa.
En tiedä yllättääkö sitten, että hallintonäkökulmasta laajempaa nettikurssiuudistusta Digivisio 2030:ssa puuhailevat eivät kovin kiinnostuneita ole olleet julkisesti asiasta keskustelemaan.
Tosin opiskelijanäkökulma lisättiin Digivisio 2030:n asialistalle sen jälkeen, kun julkaisin sillä otsikolla kirjoituksen, jossa ihmettelin, miksi opiskelijoille nettikursseissa tärkeimmistä ominaisuuksista, kuten ilmaisuudesta, kurssialustan helppokäyttöisyydestä ja opiskelun joustavuudesta ei tuntunut olevan tärkeää puhua suuremman hallintojohtoisen nettikurssiuudistuksen yhteydessä. Liekö sitten ollut sattumaa.
Kurssintekijöiden tai lähinnä ilmaisten MOOCien tekijöiden, ääntä toivoisin kuulevani enemmän, jos keskustelunaiheena on nettikurssien tulevaisuus. Mikä on tähänastisista korkeakouluhallintonäkökulmaan ennemminkin kiintyneistä avauksista helppojen noppien kurssienkin osalta puuttunut.
Luulisi kurssintekijöiden onnistumisesta kertovan myös, se että opiskelijapuolella MOOC-kurssien konseptista ja toteutuksesta on pidetty niin paljon, että niitä suositellaan muillekin.
Hallintolähtöisistä avauksista tuntuu usein unohtuvan kelle ja miksi MOOCeja edes on tehty.
Helppokäyttöisyys ja joustavuus on keskeinen osa käsitettä helpot nopat, joten opiskelijoiden keskuudessa suosiota saaneiden MOOCien tekijöiden onnistumisia tai maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen konseptin toimivuutta ei tunnuta arvostettavan saavutuksena aivan kaikkialla korkeakoulumaailmassa.
Onko helppojen noppien etsinnän yleisyydessä tapahtunut selkeää muutosta viime vuosien aikana, ja jos on, niin miksi? Kuinka yleinen on ilmiö opiskelijoiden keskuudessa nykyään?
AMK-noppatietouden lisäämisessä sivusto onnistui, kun perinteessä tiedettyjen helppojen AMK-noppien kurssien määrä nousi vaatimattomasta kolmesta kahteenkymmeneen.
En kuitenkaan sanoisi, että helpot nopat on AMK-opiskelijakeskusteluissa välttämättä ollenkaan yleinen ilmiö, joten epäilisin, että tietämys vaikkapa noiden MOOC-nettikurssien olemassaolosta on AMK-opiskelijoista hyvin harvalla.
Yliopistoissa sanoisin kuitenkin, että ilmiö on voimissaan Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä. Muualla perinteen ylläpito on sitten aikalailla yksittäisten ihmisten ystävällisten suositusten ja keskustelunavausten varassa.
Tosin aktiivisimmillakin yliopistopaikkakunnilla ilmiön levinneisyys voi hämätä, kun tieto helpoista nopista voi mennä ohi jopa opiskelijakeskusteluihin säännöllisesti osallistuvilta.
Suositusten osalta sanoisin, että sivuston kautta tietoa on tullut yksittäisiltä opiskelijoilta ympäri maan. Jonka myötä, joka yliopistosta löytyi ainakin yksi erityisempi, elämyksellinen kurssi. Helppojen noppien AMK-nettikursseista tiedon kerääminen onnistui myös yksittäisten opiskelijalähteiden avulla. Niin voi sitäkin tarjontaa jo mielenkiintonsa mukaan valita vapaammin.
Se tärkein eli kaikkien valtakunnallisten, ilmaisten ja joustavien MOOC-nettikurssien keruu onnistui.
MOOCien avulla mielestäni onnistuu helppojen noppien kaikista auttavaisin ulottuvuus eli tarjoaminen ratkaisu, jonka avulla voi opiskella milloin vaan, heti ja ilmaiseksi. Vaikka olisi vaikeaa, on olemassa mahdollisuus edistää tutkintoaan ja täyttää Kelan opintopistetukirajoja.
Koetko helpot nopat -ilmiön tulevaisuudessa yleistyvän vai kuihtuvan, ja miksi?
Opiskelijakeskustelujen parissa helppojen noppien nettikurssit eivät nähdäkseni ole ollenkaan yleinen ratkaisutapa, jos jollain on esimerkiksi opintopistemääränsä kanssa ongelmia. Se tarjottu ratkaisu on ennemminkin kirjoittaa Kelalle vetoava selvityspyyntö ja toivoa parasta.
Voisinkin väittää, että helpoilla nopilla pikemminkin edistetään opiskelua ja aktiivisuutta.
Jos opiskelijalta esimerkiksi puuttuu opintopisteitä jo kuormittavan lukuvuoden päälle, niin on siinä jo jonkinasteinen kynnys alkaa lisäämään suuritöisempiä, aikataulusidonnaisia kursseja opiskeltavaksi. Jos niitä on edes tarjolla.
Helppojen noppien nettikursseissa onkin paljolti myös kysymys opiskelijoiden jaksamisesta muiden mielenterveysnäkökulmien osalta.
Tähänastisessa keskustelussa huomion kiinnittäminen lähinnä epäonnistuneisiin, superhelppoihin kurssitoteutuksiin ja suoritetuista opintopisteistä maksetuista hallintorahoista kiistelyyn unohtaa tehokkaasti sen kaikista tärkeimmän opiskelijanäkökulman. Mikä tuhansia ellei kymmeniätuhansia opiskelijoita painaa joka lukuvuosi.
En usko, että helppojen noppien kurssit, niiden ihmisille tärkeimmissä ulottuvuuksissa koskaan katoavat. Tai opiskelijoiden halu auttaa toisia ihmisiä.
Maailman tasolla ainutlaatuisesti ilmaisten, pysyväluonteisten, opintopisteellisten MOOCien olemassaolon ja teon jatkuvuus on ainoa huolenaihe.
Tosin MOOCeja hyödynnetään nykyään myös tutustumiskursseina korkeakouluopintoihin lukiolaisille ja ammattikoululaisille, joten kaipa se ilmaisen, joustavan koulutuksen aatekin joillekin korkeakouluille vielä näyttäytyy ensisijaisesti hyödyn kautta.
Millaisia mahdollisuuksia “helppojen noppien” kurssit, erityisesti MOOC-kurssit, tarjoavat opiskelijoille?
Joustavuus, jolla voi edistää opintojaan milloin vaan ja ilmaiseksi, on MOOCien ainutlaatuinen vetovoimatekijä.
Tuhansilla opiskelijoilla on joka lukuvuosi opintotuen minimi- ja tavoitemäärärajojen kanssa haasteita. Osalta taas puuttuu vapaasti valittavista opinnoista opintopisteitä, joilla tutkinto tulisi valmiiksi. Moni ei ylipäätään tiedä, että opintojaan pystyisi edistämään MOOC-nettikurssien avulla.
MOOCit tarjoavat mahdollisuuden opiskella joustavasti oman aikataulunsa ehdoilla. Ei ole aina kaikissa elämäntilanteissa ylipäätään välttämättä helppoa edes opiskella sen ohella, että ilmoittautumis- ja suoritusaikataulut jo rajaavat opiskelumahdollisuuksia tehokkaasti.
Helppokäyttöisiksi jo lähtökohtaisesti suunnitelluilla verkkokursseilla on kuitenkin mahdollista suorittaa puuttuvia opintopisteitä.
MOOCeissa onkin vertailussa moniin raskaisiin kurssitoteutuksiin paljon harkitumpi, näkökulmistaan tarkasti rajattu opiskelukokemus.
Nettikurssin muoto myös noudattelee internetissä vakiintunutta tapaa esittää sisältöä eli kaikessa on keskeisempi ajatus ytimekkäästä käyttäjäkokemuksesta, jolloin nettikurssi voi olla TikTok-sukupolvelle luontevampi tapa omaksua asioita.
Jos vertailukohtana on vaikka se yliopiston kirjastosta löytyvä, ajalta ennen internetiä oleva kirjatentin tuhatsivuinen tai luentokurssi, jonka yksittäisistä parituntisista piakkoin oppii lähinnä, ettei ymmärrä tai muista enää mitään, kun luennon aiheetkin ovat menneet jo aika triviaalisiksi.
Enkä nyt halua mitään vastakkainasettelua erilaisten kurssimuotojen välillä aloittaa, mutta MOOC-kurssi ei ole millään tasolla vähäisempi johdantokurssi aiheeseen, josta haluaisi oppia ja muistaakin ydinasiat.
MOOCeissa oppija on tehtävien kautta jatkuvasti vuorovaikutuksissa opetettavan asian kanssa. Enkä väheksyisi vuorovaikutteisen ja intensiivisyydessään alati keskittyneen oppimiskokemuksen arvoa.
Esimerkiksi paras perinteisempi yliopistokurssi, jolla on olen ollut ja kokenut oppineeni eniten oli pariviikkoinen. Siellä oli siis parin päivän välein luento-opetusta ja kolme yksilöllistä kirjoitustehtäviää, mukaan lukien esitelmä.
Parasta oli, että pääsi tekemään intensiivisesti tehtäviä ja saamaan oikeasti rakentavaa palautettakin niistä, eikä pelkkiä onelinereita, kuten monissa tenteissä tulee korkeintaan palautteena. Aikataulun ollessa tiivis oli vähän pakkokin opetella asiaa, jotta saisi aikaan laadukasta jälkeä.
Mielelläni näkisin jo opetuksenkin tehokkuuden kannalta tarjolla olevan vaihtoehtoisia, vuorovaikutteisia ja kokeellisia kurssimuotoja.
Entä millaisia uhkia?
Uhkina näkisin lähinnä riittääkö ilmaisten nettikurssien puolestapuhujia opiskelumaailmassa, jotta olisi ylipäätään olemassa ilmaisia, helppokäyttöisiä ja joustavia nettikursseja.
Ilmaisten kurssien levinneisyyttä helpottaa kurssien helppokäyttöisyyden ja joustavuuden mahdollistama opiskelijoiden keskuudessa leviävä sana, mutta maksullisten opintopisteiden nettikursseissa riittää, kun rahastaa pienempää piiriä.
Mikä tekee maksukursseista houkuttelevampia järjestää, jossei pidä aivan niin keskeisenä yhteiskunnan tai opiskelijoiden hyötyä suuremmassa kuvassa.
Maailman tasolla kaikki ilmaiset MOOC-kurssit ovat suomalaisten yliopistojen toteuttamia.
Itselläkin oli tavoite tutkia, jos löytyisi muualta maailmasta tai edes Pohjoismaista opintopisteellisiä ja ilmaisia MOOCeja, mitä olisi ollut ihan kiva vertailun vuoksi kokeillakin.
Mutta muualla maailmassa MOOCit ovat maksumuurien takana, joten suomalaisilla opiskelijoilla on siltä osin aika etuoikeutettu asema. Eli ei pitäisi unohtaa helppojen noppien kurssien tekijöiden ansioita siinä saavutuksessa, että ylipäätään tällaista opiskelumahdollisuuksia lisäävää tarjontaa edes on.
MOOC-kurssimuodon pysyminen nykyisen helppokäyttöisena, ajallisesti täysin 24/7-joustavasti suoritettavana, ilmaisena ja suoraan yhdellä alustalla olevana on, lie se helppojen noppien nettikurssien suosion salaisuus.
Helpot nopat tässä muodossa kiehtovat Suomessa tuhansia ja maailmalla miljoonia. Haluaa ilmaiskursseja sitten kutsua helpoiksi nopiksi tai miksi nyt haluaakaan.