Opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen

Opintojen sisällyttäminen ja hyväksilukeminen yliopistossa sekä ammattikorkeakoulussa

Opiskelemiensa kurssien sisällyttäminen tutkintoonsa on luonnollisesti sen verran yleinen prosessi, että kullakin korkeakoululla on oma ohjeistuksensa suhteessa niiden käyttämiin opintotietojärjestelmiin.

Sisällyttäminen lie näistä yleisempi.

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen eli AHOT oli, minä hyväksilukeminen eli aiempien opintojensa hyväksiluku tunnettiin aikaisemmin.

Yksi positiivinen puoli MOOC-kursseissa helppoina noppina lie, että niitä opiskelijan kurssisuorituksia yleensä hyväksytään suoritetuiksi tietyin, verrattain lyhyin ja säännöllisin väliajoin. Kurssien arvostelu ei siis jää roikkumaan vaan opintopisteensa saa ennustettavammin.

Esimerkiksi suoritettu MOOC-kurssi opintopisteineen siirrettäneen yleisimmin Opintopolun opintotietojen kautta, josta jatketaan korkeakoulusi oman ohjeistuksen avulla.

Jos korkeakoulunsa ohjeistukseen perehdyttyään jää vielä kysymyksiä, niihin vastataan parhaiten korkeakoulujen opintoasioista vastaavan henkilökunnan toimesta. Ennen tai jälkeen kurssien suorittamisen.

Opintojen hyväksilukeminen ja sisällyttäminen eri korkeakouluissa

Helsingin yliopisto

Opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen

  Harras ohjeistus opintojen ja osaamisen hyväksilukemiseen ja sisällyttämiseen

Opinnot ja osaaminen

Aalto-yliopisto

Opintojen korvaaminen ja sisällyttäminen Sisussa

  Kuvallinen selvitys Sisun opintoprosessiin

Opintojen korvaaminen ja sisällyttäminen

Tampereen yliopisto

Muualla suoritettujen opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen

  Sivustonpuolikas johdatusta opintojesi suunnitteluun

Opintojen hyväksilukeminen

Turun yliopisto

Hyväksiluku ja sisällyttäminen

  Turun yliopistolla ohjeistus on piilotettu UTUn Intranetiin

Jyväskylän yliopisto

Opintojen hyväksiluku

  HUOM! -ohjeistuksin edetään kohti onnistumista

JYU AHOT

Itä-Suomen yliopisto

Osaamisen tunnustaminen

  Akateemisen rehtorin siunaamat osaamisen tunnustamisen yleiset periaatteet

UEF AHOT

LUT-yliopisto

Tutkintoon sisällyttäminen

  Kuvallisia neuvoja siitä, kuinka opinnot saa tutkintoonsa

eLUT

Vaasan yliopisto

Opintojen ja muun osaamisen hyväksilukeminen

  Vaasan yliopiston teemaväreillä koristeltu 

UWASA

Oulun yliopisto

Opintosuoritusten hyväksiluku

  Suomen puolustusvoimissa suoritetusta johtajakoulutuksesta voi nykyään hakea 5 opintopistettä hyväksiluettavaksi

Oulu

Lapin yliopisto

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT)

  Ytimekkäin johdatus osaamisen tunnustamiseen

Ulapland

Ammattikorkeakoulujen ohjeistukset

Suoritusmerkintöjen siirto

  Koottuna eri ammattikorkeakoulujen hyväksilukemisprosessit

Campusonline

Osallistu kyselytutkimuksiin

Kuluttajapaneeli järjestää markkinatutkimuksia, joihin vastaamalla ansaitsee palkkiona rahaa tai halutessaan lahjakortteja.

 Kuluttajapaneeli.fi

Helpotnopat.fi sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.

Kerro Kaverille

Helpoista nopista on parempi kuulla ennemmin kuin myöhemmin. Puuttuvat opintopisteet olisi helppo opiskella milloin vaan.

Nopat.me on nyt Helpot Nopat.fi